santarmi
Ulkoasu
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- joissakin maissa poliisia vastaava viranomainen tai sen osa
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈsɑnt̪ɑrmi/
- tavutus: san‧tar‧mi
Taivutus
[muokkaa]Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | santarmi | santarmit |
genetiivi | santarmin | santarmien (santarmein) |
partitiivi | santarmia | santarmeja |
akkusatiivi | santarmi; santarmin |
santarmit |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | santarmissa | santarmeissa |
elatiivi | santarmista | santarmeista |
illatiivi | santarmiin | santarmeihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | santarmilla | santarmeilla |
ablatiivi | santarmilta | santarmeilta |
allatiivi | santarmille | santarmeille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | santarmina | santarmeina |
translatiivi | santarmiksi | santarmeiksi |
abessiivi | santarmitta | santarmeitta |
instruktiivi | – | santarmein |
komitatiivi | – | santarmeine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | santarmi- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia
[muokkaa]- sana on laina joko venäjän sanasta жандарм (žandárm) tai ruotsin sanasta gendarm, jotka ääntyvät lähes samalla tavoin. Molempien juuret ovat ranskan sanasta gendarme, joka on tiivistynyt ranskan sanaliitosta gens d’armes, ’aseelliset ihmiset’. Santarmi on otettu suomessa käyttöön 1800-luvulla tarkoittamaan maassa olleita venäläisiä järjestyksen ylläpitäjiä. Ruotsin vastinetta on käytetty 1700-luvun lopulta alkaen erityisesti Suomen tilanteeseen liittyen. Suomen kirjakielessä sana esiintyy esimerkiksi Daniel Europaeuksen 1853 ilmestyneessä teoksessa Svenskt-Finskt Handlexikon - Ruotsalais-suomalainen sanakirja.[2]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- substantiivit: santarmisto
Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- santarmi Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 5
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1121. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.