ruko

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

ruko (1-D)

  1. kuivumista varten keoksi koottu heinäkasa

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ruko ruot
genetiivi ruon rukojen
partitiivi rukoa rukoja
akkusatiivi ruko;
ruon
ruot
sisäpaikallissijat
inessiivi ruossa ruoissa
elatiivi ruosta ruoista
illatiivi rukoon rukoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi ruolla ruoilla
ablatiivi ruolta ruoilta
allatiivi ruolle ruoille
muut sijamuodot
essiivi rukona rukoina
translatiivi ruoksi ruoiksi
abessiivi ruotta ruoitta
instruktiivi ruoin
komitatiivi rukoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo ruo-
vahva vartalo ruko-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

kantagermaanin *χrūgōn-, *χrugan-, vrt. muinaisnorjan hrúga ’keko’, nykyruotsin råge, murteellinen rūga ’keko’[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.