ruikutus
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]ruikutus (39)
- (arkikieltä) se, että ruikutetaan, valitus, rutina
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈrui̯kut̪us/
- tavutus: rui‧ku‧tus
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ruikutus | ruikutukset |
| genetiivi | ruikutuksen | ruikutusten ruikutuksien |
| partitiivi | ruikutusta | ruikutuksia |
| akkusatiivi | ruikutus; ruikutuksen |
ruikutukset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ruikutuksessa | ruikutuksissa |
| elatiivi | ruikutuksesta | ruikutuksista |
| illatiivi | ruikutukseen | ruikutuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ruikutuksella | ruikutuksilla |
| ablatiivi | ruikutukselta | ruikutuksilta |
| allatiivi | ruikutukselle | ruikutuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ruikutuksena | ruikutuksina |
| translatiivi | ruikutukseksi | ruikutuksiksi |
| abessiivi | ruikutuksetta | ruikutuksitta |
| instruktiivi | – | ruikutuksin |
| komitatiivi | – | ruikutuksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ruikutukse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
ruikutus- | |
Etymologia
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- ruikutus Kielitoimiston sanakirjassa
- Artikkeli 21 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa