Siirry sisältöön

rike

Wikisanakirjasta
Katso myös: Rike

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

rike (48-A)

  1. vähäinen rikkomus, erehdys

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈrikeˣ/
  • tavutus: ri‧ke

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi rike rikkeet
genetiivi rikkeen rikkeiden
rikkeitten
partitiivi rikettä rikkeitä
akkusatiivi rike;
rikkeen
rikkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi rikkeessä rikkeissä
elatiivi rikkeestä rikkeistä
illatiivi rikkeeseen rikkeisiin
rikkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi rikkeellä rikkeillä
ablatiivi rikkeeltä rikkeiltä
allatiivi rikkeelle rikkeille
muut sijamuodot
essiivi rikkeenä rikkeinä
translatiivi rikkeeksi rikkeiksi
abessiivi rikkeettä rikkeittä
instruktiivi rikkein
komitatiivi rikkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo rikkee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
riket-

Etymologia

[muokkaa]

johdos sanasta rikkoa[1]

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Vieruskäsitteet
[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

pikkurike, rikemaksu, rikesakko

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • rike Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkelit 423, 1062, 2471 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Ruotsi

[muokkaa]

Adjektiivi

[muokkaa]

rike

  1. (taivutusmuoto) yksikön maskuliinin heikko muoto sanasta rik

Substantiivi

[muokkaa]

rike n. (4) (yks. määr. riket [luo], mon. epämäär. riken [luo], mon. määr. rikena [luo])

  1. valtakunta
  2. (eläintiede) kunta

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Synonyymit
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • rike Svenska Akademiens ordbokissa SAOBissa (ruotsiksi)

Viitteet

[muokkaa]
  1. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768. Hakusana rikkoa.