otso

Wikisanakirjasta
Katso myös: Otso

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

otso (1)

  1. (runollinen, vanhahtava) karhu

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈot̪so/
  • tavutus: ot‧so

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi otso otsot
genetiivi otson otsojen
partitiivi otsoa otsoja
akkusatiivi otso;
otson
otsot
sisäpaikallissijat
inessiivi otsossa otsoissa
elatiivi otsosta otsoista
illatiivi otsoon otsoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi otsolla otsoilla
ablatiivi otsolta otsoilta
allatiivi otsolle otsoille
muut sijamuodot
essiivi otsona otsoina
translatiivi otsoksi otsoiksi
abessiivi otsotta otsoitta
instruktiivi otsoin
komitatiivi otsoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo otso-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

  • suomalais-ugrilainen *okte > suomeen muodossa ohto, jossa muodossa sana esiintyi Vanhassa Kalevalassa
  • Lönnrot muutti Uudessa Kalevassa Vanhan Kalevalan kirjoitusasun toiseksi virheellisen etymologioinnin vuoksi. Vrt. ihte -> itse, mehtä -> metsä. (Kalevala, kansanrunous ja kirjakieli, Puntila, Issakainen, s. 226)

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • otso Kielitoimiston sanakirjassa

Baski[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

otso

  1. susi