kokko

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Kokko, kökkö ja Kökkö
Wikipedia
Katso artikkeli Kokko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kokko (1-A)

  1. suuri kasa puuta, joka on kerätty polttamista varten; iso nuotio
    Juhannuksena Virtasilla paloi rannassa komea kokko.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkokːo/
  • tavutus: kok‧ko

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kokko kokot
genetiivi kokon kokkojen
partitiivi kokkoa kokkoja
akkusatiivi kokko;
kokon
kokot
sisäpaikallissijat
inessiivi kokossa kokoissa
elatiivi kokosta kokoista
illatiivi kokkoon kokkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kokolla kokoilla
ablatiivi kokolta kokoilta
allatiivi kokolle kokoille
muut sijamuodot
essiivi kokkona kokkoina
translatiivi kokoksi kokoiksi
abessiivi kokotta kokoitta
instruktiivi kokoin
komitatiivi kokkoine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

juhannuskokko, kokkojuhla, kokkotuli, kokkovalkea, pääsiäiskokko

Substantiivi[muokkaa]

kokko (1-A)

  1. (runokieli, vanhahtava) kotka
    Iski tulta Ilmarinen välähdytti Väinämöinen kolmella Kokon sulalla.
  2. (murteellinen) joissain murteissa merikotka

Etymologia[muokkaa]

Sanaa on arveltu kotka-sanan variantiksi. Toisaalta se voi olla johdos kokka-sanasta, ja merkitsisi ’nokallista’. Kirjakielessä sana esiintyy ensimmäisen kerran yhdyssanan osana vuoden 1642 Bibliassa ja itsenäisenä sanana vuonna 1669 Johannes Salmeniuksen onnittelurunossa.[1]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kokko Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kaisa Häkkinen: Linnun nimi, s. {{{s}}}. Helsinki: Teos, 2004. ISB-951-851-013-X. 68–69, 73