kekkuli
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
kekkuli (6)
- (arkikieltä) humalatila
- (arkikieltä) tärkeilevä, vastenmielinen ihminen
- Minä en jumalauta pelkää tuommoista kekkulia! (Linna, Tuntematon sotilas)
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkekːuli/
- tavutus: kek‧ku‧li
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kekkuli | kekkulit |
| genetiivi | kekkulin | kekkulien kekkuleiden kekkuleitten |
| partitiivi | kekkulia | kekkuleita kekkuleja |
| akkusatiivi | kekkuli; kekkulin |
kekkulit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kekkulissa | kekkuleissa |
| elatiivi | kekkulista | kekkuleista |
| illatiivi | kekkuliin | kekkuleihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kekkulilla | kekkuleilla |
| ablatiivi | kekkulilta | kekkuleilta |
| allatiivi | kekkulille | kekkuleille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kekkulina | kekkuleina |
| translatiivi | kekkuliksi | kekkuleiksi |
| abessiivi | kekkulitta | kekkuleitta |
| instruktiivi | – | kekkulein |
| komitatiivi | – | kekkuleine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kekkuli- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
Sanasta kekku, joka tarkoitti pientä pirtuastiaa kieltolain aikaan[1].
Liittyvät sanat[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
- verbit: kekkuloida
Aiheesta muualla[muokkaa]
- kekkuli Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Tiede.fi: Viina villitsee kielenkin Viitattu: 31.12.2011