humala

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katso myös: Humala

Suomi[muokkaa]

Wikipedia
Katso artikkeli Humala Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
Humala (Humulus lupulus)

Substantiivi[muokkaa]

humala (11)

  1. hamppukasvien heimon monivuotinen köynnöskasvi (Humulus lupulus), yleinen oluen mauste, jona käytetään humalan emikukinnoista saatavaa humalajauhoa, (yleisesti) mikä tahansa humalien (Humulus) suvun kasvi
  2. humalatila, juopumus, alkoholin vaikutuksen alaisena olo, alkoholista johtuva myrkytystila
    Hän oli aivan humalassa.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈhumɑlɑ/
  • tavutus: hu‧ma‧la

Etymologia[muokkaa]

Laina kantagermaanista tai myöhemmästä muodosta. Ei kuitenkaan nykyruotsista. Kantagermaaniseksi alkumuodoksi on rekonstruoitu *ꭓumalan-. Edelleen turkkilaisista kielistä[1]. Vastineita lähisukukielissä ovat karjalan humala, vepsän humal, vatjan umala ja viron humal. Sanan vastineet lähisukukielissä tarkoittavat sekä kasvia että päihtymystilaa. Päihtymystilan nimitys on peräisin kasvinnimestä, mahdollisesti keskiajalta[1]. Kirjakielessä ensi kerran mainittu päihtymyksen merkityksessä 1702 Florinuksen sananlaskukokoelmassa.[2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

alkoholihumala, humalahakuinen, humalahakuisuus, humalajuominen, humalankäpy, humalanvieras, humalapäissään, humalasalko, humalatila, laskuhumala, lääkehumala, maahumala, narkoosihumala, niittyhumala, nousuhumala, oluthumala, oopiumihumala, pillerihumala, sikahumala, sokerihumala, tinnerihumala, tukkihumala, umpihumala

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • humala Kielitoimiston sanakirjassa
  • humala Tieteen termipankissa
  • humala Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 Tiede.fi: Viina villitsee kielenkin Viitattu: 31.12.2011
  2. Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 186. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.