Siirry sisältöön

humina

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

humina (12)[1]

  1. tuulen, heiluvien puiden pitämä tai muu luonnon ääni
    Kosken humina saattaa valvottaa keäyönä.
  2. koneiden tai etäisen liikenteen ääni
  3. korvissa soiminen, tinnitus

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈhuminɑ/
  • tavutus: hu‧mi‧na

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuotoyksikkömonikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi humina huminat
genetiivi huminan huminoiden
huminoitten
(huminain)
partitiivi huminaa huminoita
akkusatiivi humina;
huminan
huminat
sisäpaikallissijat
inessiivi huminassa huminoissa
elatiivi huminasta huminoista
illatiivi huminaan huminoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi huminalla huminoilla
ablatiivi huminalta huminoilta
allatiivi huminalle huminoille
muut sijamuodot
essiivi huminana huminoina
translatiivi huminaksi huminoiksi
abessiivi huminatta huminoitta
instruktiivi huminoin
komitatiivi huminoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo humina-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • humina Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

[muokkaa]
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 12