fonetiikka

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Fonetiikka Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

fonetiikka (9-A)[1]

  1. (kielitiede) ihmisääntä, ääntämystä ja äänteitä tutkiva tieteenala, ääntöoppi

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈfoneˌt̪iːkːɑ/
  • tavutus: fo‧ne‧tiik‧ka

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi fonetiikka fonetiikat
genetiivi fonetiikan fonetiikkojen
(fonetiikkain)
partitiivi fonetiikkaa fonetiikkoja
akkusatiivi fonetiikka;
fonetiikan
fonetiikat
sisäpaikallissijat
inessiivi fonetiikassa fonetiikoissa
elatiivi fonetiikasta fonetiikoista
illatiivi fonetiikkaan fonetiikkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi fonetiikalla fonetiikoilla
ablatiivi fonetiikalta fonetiikoilta
allatiivi fonetiikalle fonetiikoille
muut sijamuodot
essiivi fonetiikkana fonetiikkoina
translatiivi fonetiikaksi fonetiikoiksi
abessiivi fonetiikatta fonetiikoitta
instruktiivi fonetiikoin
komitatiivi fonetiikkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo fonetiika-
vahva vartalo fonetiikka-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

kreikan sanasta φωνή ('ääni')

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

foneettinen. fonologia, forensinen fonetiikka, äänneoppi, ääntö, ääntöoppi

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-A