Siirry sisältöön

armo

Wikisanakirjasta
Katso myös: armó, armò

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

armo (1)

  1. ansaitsematta saatu suosio, armahdus synneistä

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈɑrmo/
  • tavutus: ar‧mo

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuotoyksikkömonikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi armo armot
genetiivi armon armojen
partitiivi armoa armoja
akkusatiivi armo;
armon		 armot
sisäpaikallissijat
inessiivi armossa armoissa
elatiivi armosta armoista
illatiivi armoon armoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi armolla armoilla
ablatiivi armolta armoilta
allatiivi armolle armoille
muut sijamuodot
essiivi armona armoina
translatiivi armoksi armoiksi
abessiivi armotta armoitta
instruktiivi – armoin
komitatiivi – armoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo armo-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo		 -

Käännökset

[muokkaa]
1. ansaitsematta saatu suosio

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

armolahja, armoleipä, armomurha, armonaika, armonanomus, armonisku, armonlaukaus, armonvälikappale, armopala, armorikas

Idiomit

[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • armo Kielitoimiston sanakirjassa
  • armo Suomen etymologisessa sanakirjassa
  • Artikkelit 168, 4829 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Espanja

[muokkaa]

Verbi

[muokkaa]

armo

  1. indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä armar

Ido

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

armo (yksikön akkusatiivi armon; monikko armi, monikon akkusatiivi armin)

  1. ase, pyssy

Italia

[muokkaa]

Verbi

[muokkaa]

armo

  1. indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä armare

Katalaani

[muokkaa]

Verbi

[muokkaa]

armo

  1. indikatiivin preesensin yksikön 1. persoonan muoto verbistä armar

Latina

[muokkaa]

Verbi

[muokkaa]

armō (I) (akt. prees. inf. armāre,ind. perf. y. 1. p. armāvī, part. perf. armātus) (taivutus[luo])

  1. aseistaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wiktionary.org/w/index.php?title=armo&oldid=5064702”