aivoitus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

aivoitus (39)

  1. (arkikieltä) (varsinkin salamyhkäinen tai omaperäinen) ajatus, idea, keksintö, aie, aikomus

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈɑi̯ʋoi̯t̪us/
  • tavutus: ai‧voi‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi aivoitus aivoitukset
genetiivi aivoituksen aivoitusten
aivoituksien
partitiivi aivoitusta aivoituksia
akkusatiivi aivoitus;
aivoituksen 		aivoitukset
sisäpaikallissijat
inessiivi aivoituksessa aivoituksissa
elatiivi aivoituksesta aivoituksista
illatiivi aivoitukseen aivoituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi aivoituksella aivoituksilla
ablatiivi aivoitukselta aivoituksilta
allatiivi aivoitukselle aivoituksille
muut sijamuodot
essiivi aivoituksena aivoituksina
translatiivi aivoitukseksi aivoituksiksi
abessiivi aivoituksetta aivoituksitta
instruktiivi – aivoituksin
komitatiivi – aivoituksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo aivoitukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo 		aivoitus-

Etymologia[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 347. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wiktionary.org/w/index.php?title=aivoitus&oldid=4243507”