tarina

Wikisanakirjasta
Katso myös: tariŋa

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

tarina (12)[1]

  1. keksitty tai jotakin todellista tapahtumaa kuvaava kertomus, jolla on mahdollisesti jokin opetus

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈt̪ɑrinɑ/
  • tavutus: ta‧ri‧na

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tarina tarinat
genetiivi tarinan tarinoiden
tarinoitten
(tarinain)
partitiivi tarinaa tarinoita
akkusatiivi tarina;
tarinan
tarinat
sisäpaikallissijat
inessiivi tarinassa tarinoissa
elatiivi tarinasta tarinoista
illatiivi tarinaan tarinoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tarinalla tarinoilla
ablatiivi tarinalta tarinoilta
allatiivi tarinalle tarinoille
muut sijamuodot
essiivi tarinana tarinoina
translatiivi tarinaksi tarinoiksi
abessiivi tarinatta tarinoitta
instruktiivi tarinoin
komitatiivi tarinoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tarina-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

venäjän sanasta старина́ (stariná).[2][3][4]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

elämäntarina, kansantarina, kauhutarina, kaupunkitarina, lemmentarina, menestystarina, nykytarina, nyyhkytarina, paholaistarina, paikallistarina, peitetarina, pyhimystarina, rakkaustarina, sankaritarina, tarinaniskijä, tarinatuokio, tositarina, tuhkimotarina

Anagrammit[muokkaa]

atrain, ratina, traani

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • tarina Kielitoimiston sanakirjassa
  • tarina Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 12
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 367. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
  3. Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768.
  4. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X.