erä

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: -era, Era ja era

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

erä (10)

  1. yhtenäinen rajallinen us. yhdellä kertaa käsiteltävä osuus jostain (sovitusta) määrästä
  2. pelin määrätyn mittainen pelivuoro tai jakso
  3. eränkäynti, metsästys
  4. kerta
    Ei nyt tällä erää keritä.

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi erä erät
genetiivi erän erien
(eräin)
partitiivi erää eriä
akkusatiivi erä; erän erät
Sisäpaikallissijat
inessiivi erässä erissä
elatiivi erästä eristä
illatiivi erään eriin
Ulkopaikallissijat
adessiivi erällä erillä
ablatiivi erältä eriltä
allatiivi erälle erille
Muut
essiivi eränä erinä
translatiivi eräksi eriksi
abessiivi erättä erittä
instruktiivi erin
komitatiivi erine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

Varhaiskanta-arjalaisesta alkumuodosta *erä, joka on todennäköisesti tarkoittanut ’erillään tai irrallaan olevaa’.[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

alkuerä, eräajo, eräalue, eräkulttuuri, eräkäsittely, eräluku, erämaa, erämies, eränkävijä, eränkäynti, eräopas, eräpallo, eräpoliisi, eräpäivä, eräreitti, eräretkeily, eräretki, eräseurue, erätaito, erätalous, erätauko, erävartija, erävoitto jäännöserä, keräilyerä, koe-erä, korkoerä, kuoletuserä, kustannuserä, kuukausierä, loppuerä, lumierä, lyhennyserä, maksuerä, menoerä, moottoriperä, määräerä, osamaksuerä, saapumiserä, tasaerä, tavaraerä toimituserä, tuloerä, täydennyserä, vakuutusmaksuerä, valmistuserä, välierä

Viitteet[muokkaa]

  1. Kaisa Häkkinen. Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WSOY, 2004