ylkä
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- (vanhentunut) nuorukainen
- sulhanen
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈylkæ/
- tavutus: yl‧kä
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ylkä | yljät |
| genetiivi | yljän | ylkien (ylkäin) |
| partitiivi | ylkää | ylkiä |
| akkusatiivi | ylkä; yljän |
yljät |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | yljässä | yljissä |
| elatiivi | yljästä | yljistä |
| illatiivi | ylkään | ylkiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | yljällä | yljillä |
| ablatiivi | yljältä | yljiltä |
| allatiivi | yljälle | yljille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ylkänä | ylkinä |
| translatiivi | yljäksi | yljiksi |
| abessiivi | yljättä | yljittä |
| instruktiivi | – | yljin |
| komitatiivi | – | ylkine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | yljä- | |
| vahva vartalo | ylkä- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Sulhasen nimitys ylkä on ikivanhan yrkä-sanan (poika, mies) variantti, jolla on vastineet etäsukukielissä.[1] Esiintynyt kirjakielessä 1540-luvun käsikirjoituksissa ja 1544 ilmestyneessä Mikael Agricolan Rucouskiriassa.[2]
Käännökset
[muokkaa]2. sulhanen
|
Ks. sulhanen |
Liittyvät sanat
[muokkaa]Synonyymit
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- ylkä Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1533–1534. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
- ↑ Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 315. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.