seula
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]seula (9)
- työkalu tai kone, jolla kiinteäaineiset rakeet lajitellaan niiden koon perusteella tai erotetaan rakeet nesteestä
- Seulalla voi vaikka erotella soran lohkareista, jyviä akanoista tai mineraaleja liuoksesta.
- (kuvaannollisesti) karsiva tai suodattava prosesssi
- kulkea tarkan seulan läpi
- Viesti jäi seulaan ruman sanan takia.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈseu̯lɑ/
- tavutus: seu‧la
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | seula | seulat |
| genetiivi | seulan | seulojen (seulain) |
| partitiivi | seulaa | seuloja |
| akkusatiivi | seula; seulan |
seulat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | seulassa | seuloissa |
| elatiivi | seulasta | seuloista |
| illatiivi | seulaan | seuloihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | seulalla | seuloilla |
| ablatiivi | seulalta | seuloilta |
| allatiivi | seulalle | seuloille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | seulana | seuloina |
| translatiivi | seulaksi | seuloiksi |
| abessiivi | seulatta | seuloitta |
| instruktiivi | – | seuloin |
| komitatiivi | – | seuloine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | seula- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]vanha germaaninen laina[1]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- verbit: seuloa
Yhdyssanat
[muokkaa]seula-analyysi, seulakangas, seulaluu, seulapinta, seularumpu, seulaverkko, välppäseula
Vieruskäsitteet
[muokkaa]Idiomit
[muokkaa]- ampua seulaksi
- ampua täyteen reikiä
- vuotaa kuin seula
- vuotaa (myös kuvaannollisesti)
- Suunnitelmasi vuotaa kuin seula!
- vuotaa (myös kuvaannollisesti)
Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.