runkku

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

runkku (1-A)

  1. (alatyyliä) itsetyydytys
    ehtiä runkulle
  2. (alatyyliä) itsetyydyttäjä
  3. (halventava, alatyyliä) erityisen epämiellyttävä henkilö; paskiainen

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈruŋk.ku/

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi runkku runkut
genetiivi runkun runkkujen
partitiivi runkkua runkkuja
akkusatiivi runkku; runkun runkut
sisäpaikallissijat
inessiivi runkussa runkuissa
elatiivi runkusta runkuista
illatiivi runkkuun runkkuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi runkulla runkuilla
ablatiivi runkulta runkuilta
allatiivi runkulle runkuille
muut sijamuodot
essiivi runkkuna runkkuina
translatiivi runkuksi runkuiksi
abessiivi runkutta runkuitta
instruktiivi runkuin
komitatiivi runkkuine-
+ omistusliite

Liittyvät sanat[muokkaa]