runkku
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- (alatyyliä) itsetyydytys
- ehtiä runkulle
- (halventava, alatyyliä) runkkari, itsetyydyttäjä
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈruŋk.ku/
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | runkku | runkut |
| genetiivi | runkun | runkkujen |
| partitiivi | runkkua | runkkuja |
| akkusatiivi | runkku; runkun |
runkut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | runkussa | runkuissa |
| elatiivi | runkusta | runkuista |
| illatiivi | runkkuun | runkkuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | runkulla | runkuilla |
| ablatiivi | runkulta | runkuilta |
| allatiivi | runkulle | runkuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | runkkuna | runkkuina |
| translatiivi | runkuksi | runkuiksi |
| abessiivi | runkutta | runkuitta |
| instruktiivi | – | runkuin |
| komitatiivi | – | runkkuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | runku- | |
| vahva vartalo | runkku- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |