runkkari
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]runkkari (6)
- (alatyyliä) itsetyydyttäjä, runkkaaja
- (alatyyliä, halventava) alentavaksi tai loukkaavaksi tarkoitettu nimittely
- Se saatanan runkkari pölli mun rahat!
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈruŋkːɑri/
- tavutus: runk‧ka‧ri
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | runkkari | runkkarit |
| genetiivi | runkkarin | runkkarien runkkareiden runkkareitten |
| partitiivi | runkkaria | runkkareita runkkareja |
| akkusatiivi | runkkari; runkkarin |
runkkarit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | runkkarissa | runkkareissa |
| elatiivi | runkkarista | runkkareista |
| illatiivi | runkkariin | runkkareihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | runkkarilla | runkkareilla |
| ablatiivi | runkkarilta | runkkareilta |
| allatiivi | runkkarille | runkkareille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | runkkarina | runkkareina |
| translatiivi | runkkariksi | runkkareiksi |
| abessiivi | runkkaritta | runkkareitta |
| instruktiivi | – | runkkarein |
| komitatiivi | – | runkkareine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | runkkari- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]ruotsin kielestä, runkare
Käännökset
[muokkaa]1. itsetyydyttäjä
|
|