rouske
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
rouske (48)
- terävä ja rusahteleva ääni, joka syntyy kun jokin kova aines murskautuu tai hankautuu jotain kovaa vasten
- En kaipaa perunalastujen rousketta.
- Sepeliköltä kantautui askelten rouske.
- Kani popsii porkkanoita niin, että rouske vain kuuluu.
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈrou̯skeˣ/
- tavutus: rous‧ke
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | rouske | rouskeet |
| genetiivi | rouskeen | rouskeiden rouskeitten |
| partitiivi | rousketta | rouskeita |
| akkusatiivi | rouske; rouskeen |
rouskeet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | rouskeessa | rouskeissa |
| elatiivi | rouskeesta | rouskeista |
| illatiivi | rouskeeseen | rouskeisiin rouskeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | rouskeella | rouskeilla |
| ablatiivi | rouskeelta | rouskeilta |
| allatiivi | rouskeelle | rouskeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | rouskeena | rouskeina |
| translatiivi | rouskeeksi | rouskeiksi |
| abessiivi | rouskeetta | rouskeitta |
| instruktiivi | – | rouskein |
| komitatiivi | – | rouskeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | rouskee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
rousket- | |
Käännökset[muokkaa]
1. terävä ja rusahteleva ääni
|