rikkoontuminen
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]rikkoontuminen (38)
- teonnimi verbistä rikkoontua
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | rikkoontuminen | rikkoontumiset |
| genetiivi | rikkoontumisen | rikkoontumisten rikkoontumisien |
| partitiivi | rikkoontumista | rikkoontumisia |
| akkusatiivi | rikkoontuminen; rikkoontumisen |
rikkoontumiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | rikkoontumisessa | rikkoontumisissa |
| elatiivi | rikkoontumisesta | rikkoontumisista |
| illatiivi | rikkoontumiseen | rikkoontumisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | rikkoontumisella | rikkoontumisilla |
| ablatiivi | rikkoontumiselta | rikkoontumisilta |
| allatiivi | rikkoontumiselle | rikkoontumisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | rikkoontumisena (rikkoontumisna) |
rikkoontumisina |
| translatiivi | rikkoontumiseksi | rikkoontumisiksi |
| abessiivi | rikkoontumisetta | rikkoontumisitta |
| instruktiivi | – | rikkoontumisin |
| komitatiivi | – | rikkoontumisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | rikkoontumise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
rikkoontumis- | |
Etymologia
[muokkaa]- verbi rikkoontua + johdin -minen