polku

Kohteesta Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

polku (1-D)

  1. pieni tallaantumalla syntynyt kulkuväylä tai kulku-ura esim. metsässä
  2. (graafiteoria) sarja kaaria kahden solmun välillä
    Hamiltonin polku on polku, joka käy suuntaamattoman ja suunnatun graafin jokaisen solmun kautta vain kerran.
  3. (tietotekniikka) tiedoston sijaintia tiedostojärjestelmässä kuvaava määre, joka sisältää tiedoston sijaintia osoittavat hakemistot
    AuthUserFile-asetuksella määritetään täydellinen polku käyttäjätiedot sisältävään tiedostoon.
  4. (eräiden yhdyssanan alkuosana) polkemis-
    polkuantura, polkuauto, polkupyörä

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈpol.ku/

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi polku polut
genetiivi polun polkujen luo
partitiivi polkua luo polkuja luo
akkusatiivi polku; polun polut
sisäpaikallissijat
inessiivi polussa luo poluissa
elatiivi polusta luo poluista
illatiivi polkuun luo polkuihin luo
ulkopaikallissijat
adessiivi polulla luo poluilla
ablatiivi polulta luo poluilta
allatiivi polulle luo poluille
muut sijamuodot
essiivi polkuna luo polkuina luo
translatiivi poluksi luo poluiksi
abessiivi polutta poluitta
instruktiivi poluin
komitatiivi polkuine-
+ omistusliite luo

Etymologia[muokkaa]

johdos sanasta polkea[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

harhapolku, karjapolku, kinttupolku, kotipolku, kuntopolku, lehmänpolku, lenkkeilypolku, lenkkipolku, luontopolku, metsäpolku, muurahaispolku, oikopolku, polkuantura, polkuauto, polkuhinta, polkumiina, polkumyynti, polkupyörä, polkuvene, retkipolku, saunapolku, sivupolku, syrjäpolku, vuoristopolku

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 338. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.