otus
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]otus (39)
- riistaeläin; kummallisen näköinen eläin.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈot̪us/
- tavutus: o‧tus
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | otus | otukset |
| genetiivi | otuksen | otusten otuksien |
| partitiivi | otusta | otuksia |
| akkusatiivi | otus; otuksen |
otukset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | otuksessa | otuksissa |
| elatiivi | otuksesta | otuksista |
| illatiivi | otukseen | otuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | otuksella | otuksilla |
| ablatiivi | otukselta | otuksilta |
| allatiivi | otukselle | otuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | otuksena | otuksina |
| translatiivi | otukseksi | otuksiksi |
| abessiivi | otuksetta | otuksitta |
| instruktiivi | – | otuksin |
| komitatiivi | – | otuksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | otukse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
otus- | |
Etymologia
[muokkaa]Johdos verbistä ottaa. Sana on luultavasti ollut alkuaan riistaan viittaava kiertoilmaus.[1]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- otus Kielitoimiston sanakirjassa
- Artikkeli 3542 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kaisa Häkkinen. Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WSOY, 2004