oppinut
Suomi
[muokkaa]Adjektiivi
[muokkaa]oppinut (47) (komparatiivi oppineempi, superlatiivi oppinein) (taivutus[luo])
- oppia saanut, laajasti tietoja hankkinut ja omaksunut
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈopːinut̪/
- tavutus: op‧pi‧nut
Etymologia
[muokkaa]- 2. partisiippi verbistä oppia
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]oppinut
- laajalti valistusta saanut henkilö
Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- substantiivit: oppineisto
Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- oppinut Kielitoimiston sanakirjassa
Verbi
[muokkaa]oppinut
- (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin perfekti verbistä oppia
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | oppinut | oppineet |
| genetiivi | oppineen | oppineiden oppineitten |
| partitiivi | oppinutta | oppineita |
| akkusatiivi | oppinut; oppineen |
oppineet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | oppineessa | oppineissa |
| elatiivi | oppineesta | oppineista |
| illatiivi | oppineeseen | oppineisiin oppineihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | oppineella | oppineilla |
| ablatiivi | oppineelta | oppineilta |
| allatiivi | oppineelle | oppineille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | oppineena | oppineina |
| translatiivi | oppineeksi | oppineiksi |
| abessiivi | oppineetta | oppineitta |
| instruktiivi | – | oppinein |
| komitatiivi | – | oppineine |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | oppinee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
oppinut- | |