olemus
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]olemus (39)
- se, miltä joku tai jokin ulkopuolisen silmin näyttää tai vaikuttaa
- (metafysiikka) se ominaisuus tai ominaisuusjoukko, joka tekee jostakin oliosta tai substanssista sen, mitä se pohjimmiltaan on, ja joka sillä on välttämättä oltava ollakseen olemassa
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈolemus/
- tavutus: o‧le‧mus
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | olemus | olemukset |
| genetiivi | olemuksen | olemusten olemuksien |
| partitiivi | olemusta | olemuksia |
| akkusatiivi | olemus; olemuksen |
olemukset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | olemuksessa | olemuksissa |
| elatiivi | olemuksesta | olemuksista |
| illatiivi | olemukseen | olemuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | olemuksella | olemuksilla |
| ablatiivi | olemukselta | olemuksilta |
| allatiivi | olemukselle | olemuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | olemuksena | olemuksina |
| translatiivi | olemukseksi | olemuksiksi |
| abessiivi | olemuksetta | olemuksitta |
| instruktiivi | – | olemuksin |
| komitatiivi | – | olemuksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | olemukse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
olemus- | |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: olemuksellinen
Yhdyssanat
[muokkaa]Sanaliitot
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- olemus Kielitoimiston sanakirjassa
Latina
[muokkaa]Verbi
[muokkaa]olēmus
- aktiivin konjunktiivin preesensin monikon 1. persoonan muoto verbistä oleō