kulunut
Suomi
[muokkaa]Adjektiivi
[muokkaa]kulunut (47) (komparatiivi kuluneempi, superlatiivi kulunein) (taivutus [luo])
- käytössä heikentynyt
- käytetty, vietetty
- Kulunut aika ei ole mennyt hukkaan.
Etymologia
[muokkaa]- 2. partisiippi verbistä kulua
Liittyvät sanat
[muokkaa]
Verbi
[muokkaa]kulunut
- (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin perfekti verbistä kulua
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kulunut | kuluneet |
| genetiivi | kuluneen | kuluneiden kuluneitten |
| partitiivi | kulunutta | kuluneita |
| akkusatiivi | kulunut; kuluneen |
kuluneet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kuluneessa | kuluneissa |
| elatiivi | kuluneesta | kuluneista |
| illatiivi | kuluneeseen | kuluneisiin kuluneihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kuluneella | kuluneilla |
| ablatiivi | kuluneelta | kuluneilta |
| allatiivi | kuluneelle | kuluneille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kuluneena | kuluneina |
| translatiivi | kuluneeksi | kuluneiksi |
| abessiivi | kuluneetta | kuluneitta |
| instruktiivi | – | kulunein |
| komitatiivi | – | kuluneine |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kulunee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
kulunut- | |