kulakki
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- (historia) maata omistavan talonpojan nimitys Neuvostoliitossa etenkin maatalouden kollektivisoinnin yhteydessä, varsinkin sellaisen, joka käytti palkattua työvoimaa; suurtalonpoika
- (historia) neuvostokielenkäytössä maaseudun "riistävän" yhteiskuntaluokan edustaja; monikossa suurtalonpoikaisto
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkulɑkːi/
- tavutus: ku‧lak‧ki
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kulakki | kulakit |
| genetiivi | kulakin | kulakkien (kulakkein) |
| partitiivi | kulakkia | kulakkeja |
| akkusatiivi | kulakki; kulakin |
kulakit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kulakissa | kulakeissa |
| elatiivi | kulakista | kulakeista |
| illatiivi | kulakkiin | kulakkeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kulakilla | kulakeilla |
| ablatiivi | kulakilta | kulakeilta |
| allatiivi | kulakille | kulakeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kulakkina | kulakkeina |
| translatiivi | kulakiksi | kulakeiksi |
| abessiivi | kulakitta | kulakeitta |
| instruktiivi | – | kulakein |
| komitatiivi | – | kulakkeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | kulaki- | |
| vahva vartalo | kulakki- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]venäjän sanasta кулак ('nyrkki') < sanan käytön pohjana epäsosiaalinen itsekkyys: saituus, kitsaus ("pitää kiinni puristamalla nyrkkiinsä")
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- kulakki Kielitoimiston sanakirjassa