Siirry sisältöön

kipu

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]
Kipu

Substantiivi

[muokkaa]

kipu (1-E) (monikko kivut)

Wikipedia
Katso artikkeli Kipu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
  1. fyysisen tai henkisen tuskan tuntemus

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈkipu/
  • tavutus: ki‧pu

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kipu kivut
genetiivi kivun kipujen
partitiivi kipua kipuja
akkusatiivi kipu;
kivun
kivut
sisäpaikallissijat
inessiivi kivussa kivuissa
elatiivi kivusta kivuista
illatiivi kipuun kipuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kivulla kivuilla
ablatiivi kivulta kivuilta
allatiivi kivulle kivuille
muut sijamuodot
essiivi kipuna kipuina
translatiivi kivuksi kivuiksi
abessiivi kivutta kivuitta
instruktiivi kivuin
komitatiivi kipuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo kivu-
vahva vartalo kipu-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

aavekipu, hammaskipu, heijastekipu, kasvukipu, kipuaisti, kipuaistimus, kipukohtaus, kipukynnys, kipulääke, kipulääkitys, kipupiste, kipupumppu, kipuraha, kipusisko, kiputunnottomuus, korvakipu, kurkkukipu, kuukautiskipu, lihaskipu, mahakipu, nivelkipu, pääkipu, päänkipu, rintakipu, selkäkipu, sydänkipu, synnytyskipu, terminaalikipu, vatsakipu

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • kipu Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkelit 941, 1127 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Viro

[muokkaa]

Verbi

[muokkaa]

kipu

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä kippuma
  2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä kippuma
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä kippuma