kikka

Wikisanakirjasta
Katso myös: Kikka

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kikka (9-A)[1]

  1. (puhekieltä) keino

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkikːɑ/
  • tavutus: kik‧ka

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kikka kikat
genetiivi kikan kikkojen
(kikkain)
partitiivi kikkaa kikkoja
akkusatiivi kikka;
kikan
kikat
sisäpaikallissijat
inessiivi kikassa kikoissa
elatiivi kikasta kikoista
illatiivi kikkaan kikkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kikalla kikoilla
ablatiivi kikalta kikoilta
allatiivi kikalle kikoille
muut sijamuodot
essiivi kikkana kikkoina
translatiivi kikaksi kikoiksi
abessiivi kikatta kikoitta
instruktiivi kikoin
komitatiivi kikkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo kika-
vahva vartalo kikka-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

mahdollisesti alun perin jalkapallon pelaamisesta

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kikka Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9-A