kallio
 |
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]kallio (3)
- kallioperän näkyvä, ei maaperän peittämä osa
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkɑlːio/
- tavutus: kal‧li‧o
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kallio | kalliot |
| genetiivi | kallion | kallioiden kallioitten |
| partitiivi | kalliota | kallioita |
| akkusatiivi | kallio; kallion |
kalliot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kalliossa | kallioissa |
| elatiivi | kalliosta | kallioista |
| illatiivi | kallioon | kallioihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kalliolla | kallioilla |
| ablatiivi | kalliolta | kallioilta |
| allatiivi | kalliolle | kallioille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kalliona | kallioina |
| translatiivi | kallioksi | kallioiksi |
| abessiivi | kalliotta | kallioitta |
| instruktiivi | – | kallioin |
| komitatiivi | – | kallioine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kallio- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]vanha germaaninen laina[1]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: kallioinen
Yhdyssanat
[muokkaa]avokallio, emäkallio, kallioherttu, kallioimarre, kalliojyrkänne, kalliokasvi, kalliokasvillisuus, kalliokielo, kalliokiipeily, kalliokyyhky, kallioleikkaus, kalliolohkare, kalliolouhos, kallioluola, kallioluoto, kalliomaalaus, kalliomaasto, kallionhalkeama, kallionjärkäle, kallionkieleke, kallionkolo, kallionlaki, kallionlohkare, kallionrinne, kallionseinä, kallionseinämä, kalliopaasi, kalliopaljastuma, kallioperusta, kallioperä, kalliopiirros, kalliopinta, kalliopohja, kalliopyy, kallioranta, kalliosaari, kallioseinä, kallioseinämä, kalliosuoja, kiintokallio, peruskallio, pintakallio, rantakallio, silokallio
Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.