ilmestys
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]ilmestys (39)
- (uskonto) tapahtuma, jossa yliluonnollinen todellisuus hetkellisesti tulee konkreettisesti keskelle näkyvää todellisuutta tai kokija siirtyy keskelle yliluonnollista; eroaa näystä siten, että jälkimmäisessä yksi tai useampi paikalla olija saa hetkellisesti kyvyn nähdä aineellisen todellisuuden keskeltä yliluonnolliseen
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈilmest̪ys/
- tavutus: il‧mes‧tys
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | ilmestys | ilmestykset |
| genetiivi | ilmestyksen | ilmestysten ilmestyksien |
| partitiivi | ilmestystä | ilmestyksiä |
| akkusatiivi | ilmestys; ilmestyksen |
ilmestykset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ilmestyksessä | ilmestyksissä |
| elatiivi | ilmestyksestä | ilmestyksistä |
| illatiivi | ilmestykseen | ilmestyksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ilmestyksellä | ilmestyksillä |
| ablatiivi | ilmestykseltä | ilmestyksiltä |
| allatiivi | ilmestykselle | ilmestyksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ilmestyksenä | ilmestyksinä |
| translatiivi | ilmestykseksi | ilmestyksiksi |
| abessiivi | ilmestyksettä | ilmestyksittä |
| instruktiivi | – | ilmestyksin |
| komitatiivi | – | ilmestyksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ilmestykse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
ilmestys- | |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]1. hetkittäinen kyky nähdä yliluonnolliseen
|
Liittyvät sanat
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- ilmestys Kielitoimiston sanakirjassa