kalmo
 |
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
kalmo (1)
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkɑlmo/
- tavutus: kal‧mo
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kalmo | kalmot |
| genetiivi | kalmon | kalmojen |
| partitiivi | kalmoa | kalmoja |
| akkusatiivi | kalmo; kalmon |
kalmot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kalmossa | kalmoissa |
| elatiivi | kalmosta | kalmoista |
| illatiivi | kalmoon | kalmoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kalmolla | kalmoilla |
| ablatiivi | kalmolta | kalmoilta |
| allatiivi | kalmolle | kalmoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kalmona | kalmoina |
| translatiivi | kalmoksi | kalmoiksi |
| abessiivi | kalmotta | kalmoitta |
| instruktiivi | – | kalmoin |
| komitatiivi | – | kalmoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kalmo- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
Kielilautakunnan 1948 kalman pohjalta luoma uudissana. Lautakunta kehitti sanan pariksi ’elävää ruumista’ tarkoittamaan kehitetylle sanalle keho, koska sekä elävää että kuollutta ruumista tarkoittavan ruumis-sanan merkitys alkoi epätoivottavasti siirtyä tarkoittamaan ’kuollutta ruumista’.[1]
Käännökset[muokkaa]
1. kalmo
|
Ks. ruumis |
Liittyvät sanat[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- kalmo Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Taru Kolehmainen: Kieli-ikkuna: Ruumis, kalmo ja keho. Helsingin Sanomat, 3.7.2001. Artikkelin verkkoversio.