suntio
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]suntio (3)
- kirkon työntekijä, jonka tehtäviä ovat mm. talonmiehen työt seurakunnan kiinteistöissä ja avustaminen jumalanpalveluksissa
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈsunt̪io/, [ˈsʷun̪t̪io̞]
- tavutus: sun‧ti‧o
Taivutus
[muokkaa]Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | suntio | suntiot |
genetiivi | suntion | suntioiden suntioitten |
partitiivi | suntiota | suntioita |
akkusatiivi | suntio; suntion |
suntiot |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | suntiossa | suntioissa |
elatiivi | suntiosta | suntioista |
illatiivi | suntioon | suntioihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | suntiolla | suntioilla |
ablatiivi | suntiolta | suntioilta |
allatiivi | suntiolle | suntioille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | suntiona | suntioina |
translatiivi | suntioksi | suntioiksi |
abessiivi | suntiotta | suntioitta |
instruktiivi | – | suntioin |
komitatiivi | – | suntioine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | suntio- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia
[muokkaa]slaavilainen laina[1]
Käännökset
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- suntio Kielitoimiston sanakirjassa
- suntio Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 365. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.