reistailu
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
reistailu (2)
- se, että jokin on epäkunnossa niin että siinä ilmenee toimintahäiriöitä
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | reistailu | reistailut |
| genetiivi | reistailun | reistailujen reistailuiden reistailuitten |
| partitiivi | reistailua | reistailuita reistailuja |
| akkusatiivi | reistailu; reistailun |
reistailut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | reistailussa | reistailuissa |
| elatiivi | reistailusta | reistailuista |
| illatiivi | reistailuun | reistailuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | reistailulla | reistailuilla |
| ablatiivi | reistailulta | reistailuilta |
| allatiivi | reistailulle | reistailuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | reistailuna | reistailuina |
| translatiivi | reistailuksi | reistailuiksi |
| abessiivi | reistailutta | reistailuitta |
| instruktiivi | – | reistailuin |
| komitatiivi | – | reistailuine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | reistailu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |