raunio
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]raunio (3)
- suurehko kivikasa, kiviröykkiö
- Pellosta raivatut kivet kasattiin kiviraunioksi, toisinaan aidaksi.
- (arkkitehtuuri) hävitetyn tai sortuneen rakennuksen t. rakennusryhmän yl. kiviset jäänteet, yleensä monikossa rauniot
- (kuvaannollisesti) rappeutunut ihminen
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈrɑu̯nio/
- tavutus: rau‧ni‧o
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | raunio | rauniot |
| genetiivi | raunion | raunioiden raunioitten |
| partitiivi | rauniota | raunioita |
| akkusatiivi | raunio; raunion |
rauniot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | rauniossa | raunioissa |
| elatiivi | rauniosta | raunioista |
| illatiivi | raunioon | raunioihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | rauniolla | raunioilla |
| ablatiivi | rauniolta | raunioilta |
| allatiivi | rauniolle | raunioille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | rauniona | raunioina |
| translatiivi | raunioksi | raunioiksi |
| abessiivi | rauniotta | raunioitta |
| instruktiivi | – | raunioin |
| komitatiivi | – | raunioine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | raunio- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]vanha germaaninen laina[1]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]raunikki, raunioinen, raunioitua, raunioitunut
Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: raunioinen
- verbit: raunioittaa, raunioitua
Yhdyssanat
[muokkaa]hermoraunio, ihmisraunio, kiviraunio, lapinraunio, linnanraunio, raunioarvo, rauniokasa, rauniokaupunki, rauniokoira, rauniokumpu, rauniolinna, raunioyrtti
Aiheesta muualla
[muokkaa]- raunio Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 362. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.