raivio
 |
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]raivio (3)
- (biologia) kaadettu (raivattu) metsä tai risukko, jota ei vielä ole otettu uuteen käyttöön, kuten peltoviljelyyn tai uusien puiden kasvatukseen.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈrɑi̯ʋio/
- tavutus: rai‧vi‧o
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | raivio | raiviot |
| genetiivi | raivion | raivioiden raivioitten |
| partitiivi | raiviota | raivioita |
| akkusatiivi | raivio; raivion |
raiviot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | raiviossa | raivioissa |
| elatiivi | raiviosta | raivioista |
| illatiivi | raivioon | raivioihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | raiviolla | raivioilla |
| ablatiivi | raiviolta | raivioilta |
| allatiivi | raiviolle | raivioille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | raiviona | raivioina |
| translatiivi | raivioksi | raivioiksi |
| abessiivi | raiviotta | raivioitta |
| instruktiivi | – | raivioin |
| komitatiivi | – | raivioine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | raivio- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Liittyvät sanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- raivio Kielitoimiston sanakirjassa