oppiminen
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]oppiminen (38)
- se, että opitaan: tietojen ja/tai taitojen omaksuminen
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | oppiminen | oppimiset |
| genetiivi | oppimisen | oppimisten oppimisien |
| partitiivi | oppimista | oppimisia |
| akkusatiivi | oppiminen; oppimisen |
oppimiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | oppimisessa | oppimisissa |
| elatiivi | oppimisesta | oppimisista |
| illatiivi | oppimiseen | oppimisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | oppimisella | oppimisilla |
| ablatiivi | oppimiselta | oppimisilta |
| allatiivi | oppimiselle | oppimisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | oppimisena (oppimisna) |
oppimisina |
| translatiivi | oppimiseksi | oppimisiksi |
| abessiivi | oppimisetta | oppimisitta |
| instruktiivi | – | oppimisin |
| komitatiivi | – | oppimisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | oppimise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
oppimis- | |