kelo
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
kelo (1)
- pystyyn kuollut ja kuivunut havupuu
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkelo/, [ˈk̟e̞lʷo̞]
- tavutus: ke‧lo
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kelo | kelot |
| genetiivi | kelon | kelojen |
| partitiivi | keloa | keloja |
| akkusatiivi | kelo; kelon |
kelot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kelossa | keloissa |
| elatiivi | kelosta | keloista |
| illatiivi | keloon | keloihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kelolla | keloilla |
| ablatiivi | kelolta | keloilta |
| allatiivi | kelolle | keloille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kelona | keloina |
| translatiivi | keloksi | keloiksi |
| abessiivi | kelotta | keloitta |
| instruktiivi | – | keloin |
| komitatiivi | – | keloine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kelo- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
mahdollisesti saamelainen laina sanasta, jota nykykielissä edustavat eteläsaamen tjalle ja pohjoissaamen čalat[1]