hylkiö
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
hylkiö (3)
- henkilö, jota hyljeksitään muun yhteiskunnan toimesta
- ihmissuvun hylkiö
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈhylkiø/
- tavutus: hyl‧ki‧ö
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | hylkiö | hylkiöt |
genetiivi | hylkiön | hylkiöiden hylkiöitten |
partitiivi | hylkiötä | hylkiöitä |
akkusatiivi | hylkiö; hylkiön |
hylkiöt |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | hylkiössä | hylkiöissä |
elatiivi | hylkiöstä | hylkiöistä |
illatiivi | hylkiöön | hylkiöihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | hylkiöllä | hylkiöillä |
ablatiivi | hylkiöltä | hylkiöiltä |
allatiivi | hylkiölle | hylkiöille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | hylkiönä | hylkiöinä |
translatiivi | hylkiöksi | hylkiöiksi |
abessiivi | hylkiöttä | hylkiöittä |
instruktiivi | – | hylkiöin |
komitatiivi | – | hylkiöine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | hylkiö- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia[muokkaa]
Hylkiö on verbin hylätä johdos. Sanalla ei ole vastinetta muissa itämerensuomalaisissa kielissä kuin karjalassa ja sekin voi olla laina suomesta. Suomen kirjakieleen sana on tullut 1800-luvun keskivaiheilla. Sitä on käyttänyt esimerkiksi Yrjö Koskinen 1859 historiallisessa tutkimuksessaan.[1]
Käännökset[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
- verbit: hylkiä
Synonyymit[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- hylkiö Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 229. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.