leivo
 |
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
leivo (1)
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈlei̯ʋo/
- tavutus: lei‧vo
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | leivo | leivot |
| genetiivi | leivon | leivojen |
| partitiivi | leivoa | leivoja |
| akkusatiivi | leivo; leivon |
leivot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | leivossa | leivoissa |
| elatiivi | leivosta | leivoista |
| illatiivi | leivoon | leivoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | leivolla | leivoilla |
| ablatiivi | leivolta | leivoilta |
| allatiivi | leivolle | leivoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | leivona | leivoina |
| translatiivi | leivoksi | leivoiksi |
| abessiivi | leivotta | leivoitta |
| instruktiivi | – | leivoin |
| komitatiivi | – | leivoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | leivo- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
mahdollisesti germaaninen laina[1]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
- substantiivit: leivonen
Aiheesta muualla[muokkaa]
- leivo Kielitoimiston sanakirjassa
Verbi[muokkaa]
leivo
- (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä leipoa
- (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä leipoa
- (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä leipoa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Kaisa Häkkinen: Linnun nimi, s. 39. Helsinki: Teos, 2004. ISB-951-851-013-X.