tiuku

Suomi

Substantiivi

tiuku (1-D)

1. pieni kielellinen metallikello, kulkunen

   Porojen tiu’ut helähtelivät.

Ääntäminen

• IPA: [ˈt̪iukʷu]

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
nominatiivi	tiuku	tiu’ut
genetiivi	tiu’un	tiukujen (tiukuin)
partitiivi	tiukua	tiukuja
akkusatiivi	tiuku; tiu’un	tiu’ut
Sisäpaikallissijat
inessiivi	tiu’ussa	tiu’uissa
elatiivi	tiu’usta	tiu’uista
illatiivi	tiukuun	tiukuihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi	tiu’ulla	tiu’uilla
ablatiivi	tiu’ulta	tiu’uilta
allatiivi	tiu’ulle	tiu’uille
Muut
essiivi	tiukuna	tiukuina
translatiivi	tiu’uksi	tiu’uiksi
abessiivi	tiu’utta	tiu’uitta
instruktiivi	–	tiu’uin
komitatiivi	–	tiukuine- + omistusliite

Käännökset

ruotsi: bjällra

tanska: bjælde