solakkuus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

solakkuus (40)

  1. se, että on solakka

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsolɑkːuːs/
  • tavutus: so‧lak‧kuus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi solakkuus solakkuudet
genetiivi solakkuuden solakkuuksien
partitiivi solakkuutta solakkuuksia
akkusatiivi solakkuus;
solakkuuden
solakkuudet
sisäpaikallissijat
inessiivi solakkuudessa solakkuuksissa
elatiivi solakkuudesta solakkuuksista
illatiivi solakkuuteen solakkuuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi solakkuudella solakkuuksilla
ablatiivi solakkuudelta solakkuuksilta
allatiivi solakkuudelle solakkuuksille
muut sijamuodot
essiivi solakkuutena solakkuuksina
translatiivi solakkuudeksi solakkuuksiksi
abessiivi solakkuudetta solakkuuksitta
instruktiivi solakkuuksin
komitatiivi solakkuuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo solakkuude-
vahva vartalo solakkuute-
konsonantti-
vartalo
solakkuut-

Etymologia[muokkaa]

sanan solakka vartalosta solakk- ja suffiksista -uus

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]