karju
Katso myös: Karju |
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
karju (1)
- leikkaamaton sukukypsä koiraspuolinen sika
- (kuvaannollisesti, arkikieltä) vahva ja kookas miespuolinen henkilö
- Tomi oli oikea karju!
- (murteellinen) naisiin menevä mies[1]
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkɑrju/
- tavutus: kar‧ju
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | karju | karjut |
genetiivi | karjun | karjujen |
partitiivi | karjua | karjuja |
akkusatiivi | karju; karjun |
karjut |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | karjussa | karjuissa |
elatiivi | karjusta | karjuista |
illatiivi | karjuun | karjuihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | karjulla | karjuilla |
ablatiivi | karjulta | karjuilta |
allatiivi | karjulle | karjuille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | karjuna | karjuina |
translatiivi | karjuksi | karjuiksi |
abessiivi | karjutta | karjuitta |
instruktiivi | – | karjuin |
komitatiivi | – | karjuine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | karju- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Käännökset[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- karju Kielitoimiston sanakirjassa
Verbi[muokkaa]
karju
- (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä karjua
- (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä karjua
- (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä karjua