kahila
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
kahila
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | kahila | kahilat |
genetiivi | kahilan | kahiloiden kahiloitten (kahilain) |
partitiivi | kahilaa | kahiloita |
akkusatiivi | kahila; kahilan |
kahilat |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | kahilassa | kahiloissa |
elatiivi | kahilasta | kahiloista |
illatiivi | kahilaan | kahiloihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | kahilalla | kahiloilla |
ablatiivi | kahilalta | kahiloilta |
allatiivi | kahilalle | kahiloille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | kahilana | kahiloina |
translatiivi | kahilaksi | kahiloiksi |
abessiivi | kahilatta | kahiloitta |
instruktiivi | – | kahiloin |
komitatiivi | – | kahiloine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | kahila- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia[muokkaa]
vanha germaaninen laina[1]
Lähteet[muokkaa]
- Arto Kurtto & Leena Helynranta: Helsingin kasvit, s. 36. Helsinki: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 1998. ISBN 951-570-406-5.
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.