jono

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

jono (1)[1]

  1. peräkkäin järjestyneiden ihmisten tai muiden alkioiden joukko
    Peräkkäin järjestyneet ihmiset muodostavat jonon.
  2. muodostelma tai tilanne jossa jonotetaan jotain; myös odotusaika
    somalialaisten perhesidehakemusten jono
    Kelassa jono asumistukinumeroon oli aamulla 9 minuuttia 44 sekuntia.
  3. (sodankäynti) ryhmittymismuoto, jossa sotilaat ovat peräkkäin noin askelen päässä toisistaan

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi jono jonot
genetiivi jonon jonojen
(jonoin)
partitiivi jonoa jonoja
akkusatiivi jono; jonon jonot
Sisäpaikallissijat
inessiivi jonossa jonoissa
elatiivi jonosta jonoista
illatiivi jonoon jonoihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi jonolla jonoilla
ablatiivi jonolta jonoilta
allatiivi jonolle jonoille
Muut
essiivi jonona jonoina
translatiivi jonoksi jonoiksi
abessiivi jonotta jonoitta
instruktiivi jonoin
komitatiivi jonoine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

autojono, avojono, jonoteoria,

jonotus,

jonovuoristo, kolmijono, leikkausjono, leipäjono, nelijono, parijono, ruokajono, soppajono, taksijono, tunturijono, vaarajono, vaunujono, vuorijono

Johdokset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 1