eriävä
Suomi[muokkaa]
Adjektiivi[muokkaa]
eriävä (10)
- poikkeava, toisenlainen, vastustava
- (oikeustiede) sellainen, joka sisältää juridisesti merkitsevän sanoutumisen irti päätöksestä, kannanotosta, näkemyksestä tai vastaavasta
- eriävä mielipide
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: [ˈeriæʋæ]
Tavutus[muokkaa]
- tavutus: e‧ri‧ä‧vä
Käännökset[muokkaa]
1. poikkeava
Ks. poikkeava |
2. juridisesti merkitsevän irtisanoutumisen ilmaiseva
|
Verbi[muokkaa]
eriävä
- (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin preesens verbistä eritä
Taivutus
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | eriävä | eriävät |
genetiivi | eriävän | eriävien (eriäväin) |
partitiivi | eriävää | eriäviä |
akkusatiivi | eriävä; eriävän | eriävät |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | eriävässä | eriävissä |
elatiivi | eriävästä | eriävistä |
illatiivi | eriävään | eriäviin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | eriävällä | eriävillä |
ablatiivi | eriävältä | eriäviltä |
allatiivi | eriävälle | eriäville |
muut sijamuodot | ||
essiivi | eriävänä | eriävinä |
translatiivi | eriäväksi | eriäviksi |
abessiivi | eriävättä | eriävittä |
instruktiivi | – | eriävin |
komitatiivi | – | eriävine |