velkakirja
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
velkakirja (9)
- (oikeustiede, taloustiede) kirjallisesti annettu yksipuolinen sitoumus tietyn raha- tai tavaramäärän ehdoitta suorittamisesta; velallisen kirjallisessa muodossa antama rahamääräinen velkasitoumus
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈʋelkɑˌkirjɑ/
- tavutus: vel‧ka‧kir‧ja
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | velkakirja | velkakirjat |
| genetiivi | velkakirjan | velkakirjojen (velkakirjain) |
| partitiivi | velkakirjaa | velkakirjoja |
| akkusatiivi | velkakirja; velkakirjan |
velkakirjat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | velkakirjassa | velkakirjoissa |
| elatiivi | velkakirjasta | velkakirjoista |
| illatiivi | velkakirjaan | velkakirjoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | velkakirjalla | velkakirjoilla |
| ablatiivi | velkakirjalta | velkakirjoilta |
| allatiivi | velkakirjalle | velkakirjoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | velkakirjana | velkakirjoina |
| translatiivi | velkakirjaksi | velkakirjoiksi |
| abessiivi | velkakirjatta | velkakirjoitta |
| instruktiivi | – | velkakirjoin |
| komitatiivi | – | velkakirjoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | velkakirja- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
yhdyssana sanoista velka ja kirja; Mikael Agricolan 1510-luvulla käyttöön ottama, jo keskiajalla vakiintunut uudissana[1]
Käännökset[muokkaa]
1. velkasuhteen määrittävä asiakirja
|
Aiheesta muualla[muokkaa]
- velkakirja Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.