vehka
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
vehka (9)
- suovehka (Calla palustris)
- jokin muu vehkakasvien (Araceae) heimon kasvi, joista monia käytetään huonekasveina
- (murteellinen) raate
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈʋehkɑ/
- tavutus: veh‧ka
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | vehka | vehkat |
| genetiivi | vehkan | vehkojen (vehkain) |
| partitiivi | vehkaa | vehkoja |
| akkusatiivi | vehka; vehkan |
vehkat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | vehkassa | vehkoissa |
| elatiivi | vehkasta | vehkoista |
| illatiivi | vehkaan | vehkoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | vehkalla | vehkoilla |
| ablatiivi | vehkalta | vehkoilta |
| allatiivi | vehkalle | vehkoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | vehkana | vehkoina |
| translatiivi | vehkaksi | vehkoiksi |
| abessiivi | vehkatta | vehkoitta |
| instruktiivi | – | vehkoin |
| komitatiivi | – | vehkoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | vehka- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
Sanan alkuperä on epävarma. Vokaaliyhdistelmä e–a viittaa lainalähtöisyyteen. Vastineita lähisukukielissä: karjalan vehka, lyydin ja vepsän vehk, vatjan võhka ja viron võhk. Kirjakielessä sana esiintyy jo Agricolalla.[1]
Käännökset[muokkaa]
2. Araceae-heimon kasvi
|
Ks. vehkakasvi |
Liittyvät sanat[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]
huonevehka, kirjovehka, suovehka, vehkakasvi, viirivehka
Aiheesta muualla[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan, s. 282. Helsinki: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-358-5.