sopu

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sopu (1-E) (monikko sovut)

  1. riidaton tila osapuolen välillä
  2. saavutettu yhteisymmärrys jostain asiasta

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsopu/, [ˈsʷo̞pu]
  • tavutus: so‧pu

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sopu sovut
genetiivi sovun sopujen
partitiivi sopua sopuja
akkusatiivi sopu;
sovun
sovut
sisäpaikallissijat
inessiivi sovussa sovuissa
elatiivi sovusta sovuista
illatiivi sopuun sopuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi sovulla sovuilla
ablatiivi sovulta sovuilta
allatiivi sovulle sovuille
muut sijamuodot
essiivi sopuna sopuina
translatiivi sovuksi sovuiksi
abessiivi sovutta sovuitta
instruktiivi sovuin
komitatiivi sopuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo sovu-
vahva vartalo sopu-
konsonantti-
vartalo
-

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

epäsopu, naapurisopu, sopuhinta, sopujuoksu, sopuottelu, sopupeli, sopuratkaisu, sopusointu, sopusuhta

Idiomit[muokkaa]

  • sopu sijaa antaa

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • sopu Kielitoimiston sanakirjassa