lietsoin
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
lietsoin (33)
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈlie̯t̪soi̯n/, [ˈlietsoin]
- tavutus: liet‧soin
Etymologia[muokkaa]
- verbistä lietsoa
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | lietsoin | lietsoimet |
genetiivi | lietsoimen | lietsoimien lietsointen |
partitiivi | lietsointa | lietsoimia |
akkusatiivi | lietsoin; lietsoimen |
lietsoimet |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | lietsoimessa | lietsoimissa |
elatiivi | lietsoimesta | lietsoimista |
illatiivi | lietsoimeen | lietsoimiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | lietsoimella | lietsoimilla |
ablatiivi | lietsoimelta | lietsoimilta |
allatiivi | lietsoimelle | lietsoimille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | lietsoimena (lietsoinna) |
lietsoimina |
translatiivi | lietsoimeksi | lietsoimiksi |
abessiivi | lietsoimetta | lietsoimitta |
instruktiivi | – | lietsoimin |
komitatiivi | – | lietsoimine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | lietsoime- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
lietsoin- |
Aiheesta muualla[muokkaa]
- lietsoin Kielitoimiston sanakirjassa
Substantiivi[muokkaa]
lietsoin
- (taivutusmuoto) monikon instruktiivimuoto sanasta lietso
Verbi[muokkaa]
lietsoin
- (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä lietsoa