kokko
 |
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
- suuri kasa puuta, joka on kerätty polttamista varten; iso nuotio
- Juhannuksena Virtasilla paloi rannassa komea kokko.
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkokːo/
- tavutus: kok‧ko
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kokko | kokot |
| genetiivi | kokon | kokkojen |
| partitiivi | kokkoa | kokkoja |
| akkusatiivi | kokko; kokon |
kokot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kokossa | kokoissa |
| elatiivi | kokosta | kokoista |
| illatiivi | kokkoon | kokkoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kokolla | kokoilla |
| ablatiivi | kokolta | kokoilta |
| allatiivi | kokolle | kokoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kokkona | kokkoina |
| translatiivi | kokoksi | kokoiksi |
| abessiivi | kokotta | kokoitta |
| instruktiivi | – | kokoin |
| komitatiivi | – | kokkoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | koko- | |
| vahva vartalo | kokko- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Käännökset[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]
juhannuskokko, kokkojuhla, kokkotuli, kokkovalkea, pääsiäiskokko
Substantiivi[muokkaa]
- (runokieli, vanhahtava) kotka
- Iski tulta Ilmarinen välähdytti Väinämöinen kolmella Kokon sulalla.
- (murteellinen) joissain murteissa merikotka
Etymologia[muokkaa]
Sanaa on arveltu kotka-sanan variantiksi. Toisaalta se voi olla johdos kokka-sanasta, ja merkitsisi ’nokallista’. Kirjakielessä sana esiintyy ensimmäisen kerran yhdyssanan osana vuoden 1642 Bibliassa ja itsenäisenä sanana vuonna 1669 Johannes Salmeniuksen onnittelurunossa.[1]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- kokko Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Kaisa Häkkinen: Linnun nimi, s. {{{s}}}. Helsinki: Teos, 2004. ISB-951-851-013-X. 68–69, 73